tiistai, 4. tammikuuta 2011

Uusi Vuosi... Uusi Elämä?

Oon pohdiskellu tässä jo pitempään
mitähän se uusi vuosi tuo tullessaan mulle.
Ja päätynyt siihen,
että ainakin täällä blogimaailmassa se tuo muutoksia.
En tunne olevani enää sama Nomppis
kuin bloggailua aloittaessani. 
Viime aikoina on tapahtunut paljon asioita.
Tuntuu, että haluan aloittaa tyhjältä, puhtaalta pöydältä.

Ei ole ihan normaalia,
etten tehnyt juurikaan joululahjoja itse,
en jaksanut panostaa paketoimiseen,
en ottanu yhtäainutta kuvaa joulunvietosta,
en edes kauneimmasta kuusesta vuosiin.
En lukenut yhtään kirjaa,
en katsonut Joulutarinaa,
enkä käynyt ulkoilemassa,
en päivittänyt blogia.
Kyllästyin jo toisella kierroksella jouluruokiin,
eikä suklaakaan juuri maistunut.
Ei ollenkaan normaalia mulle!:)

Nyt tehäänki niin, että
Pieni Punainen Joulublogi jää odottamaan ensi joulua
(katsotaan sitten uudestaan intoa ja inspistä)
ja Heikun Keikun sanoo Heihei!
Palaan varmasti vielä joskus,
mutta jossain muualla, jollain muulla nimellä...

Pistä neljä saunakaljaa nauttinutta miestä asialle
ja eihän siitä tule kuin melkein...

Jep. Eipähän muuta ku toivottelen kaikille:
Ihanaa, Hauskaa, Mukavaa, Kivaa
ja Entistä Parempaa
Uutta Vuotta!

Kiitos!

♥ : Nomppis

torstai, 23. joulukuuta 2010

Aaton aatto

Tänään on
leivottu, keitetty ja paistettu,
hoidettu ruokaostoksia,
ravattu kylällä hakemassa unohtuneita asioita,
haettu kirjastosta luettavaa ja katsottavaa,
siivoiltu ja järjestelty,
purettu matkatavarat ja
löydetty kassista ylläripaketti,
ostettu, valmistettu ja paketoitu lahjoja,
soiteltu ja kirjoteltu ystävien kanssa,
unohdettu petivaatteet ulos pakkaseen koko päiväksi.
Eli aika paljon...


Nyt on aika kömpiä jäätävän kylmään sänkyyn
ja herätä aamulla keittiöstä kantautuviin äidin kolisteluihin
ja hyviin tuoksuihin, katsomaan Joulupukin kuumaalinjaa.

Ihanaa Joulua
teille kaikille, ihan jokaiselle!

Nomppis

perjantai, 17. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua, sittenkin

Ehdin kuitenkin.
Ajoissa!
Hyvissä ajoin itseasiassa.
Kaikki oli postimerkkejä vaille valmista
JO edellisenä iltana nukkumaan mennessä.
Olin asiasta niin innoissani, että kuvattavaksikaan
ei jäänyt kun tämä yksi, jonka toimitan perille omin voimin.

Tänä vuonna joulukortit näyttävät siis tältä:


Ensimmäiset lahjatkin valmistuivat eilen.
Ja tänään pitäisi valmistua paljon lisää!
Takasin hommiin siis...

tiistai, 14. joulukuuta 2010

Tähti ikkunassa

Sain vihdoin tänä jouluna kauan kaipaamani
valkoisen paperitähden.
Ja vihdoin eilen illalla
se ripustautui ikkunaan!


Kyllä on muuten ollut vaikea löytää
5 sakaraista, ihan yksinkertaista, kaunista,
kokonaan valkoista tähteä.

Tilasin omani Somanetistä.

Ja koska lähden jo viikon päästä
kotiinkotiin Joulun viettoon,
kehittelen sille jatkokäyttöä seuraavaan Jouluun asti.
Ei sitä raaski heti pistää poiskaan!

Virkkaan, kuuntelen joululauluja
ja syön Polka grisareita.
Oih, joulujoulujoulu ♥♥♥

maanantai, 13. joulukuuta 2010

Sankta Lucia

Näin tänään ekaa kertaa ikinä
ihan oikean Lucian!


Hyvä päivä.

Joulukorttitehdaskin on pyörähtänyt käyntiin
näin DL:n lähestyessä.
Mitäpä sitä aikasemmin...
Keskiviikkoonhan on vielä monta päivää!

sunnuntai, 12. joulukuuta 2010

Maailman paras ammatti

Piparin koristelija nimittäin.
Vaikka ihan kiva tää munki työ on.


Hauska työpuku.
Mukavat työkengät.
Riittävästi raitista ulkoilmaa.
Tunnelma valaistus.
Hyvät tuoksut.


Asiakkaat on iloisia ja hyvällä tuulella.
Joskin ajoittain hivenen ujostelevia.
Ei turhia valituksia.
Suurta innostusta vain.


Työsuhde pipareita.
Niin paljon kun jaksaa.
Taikatahnaa ja mahtava määrä
erilaisia koristeita.


Ja palkkakuitissa lukee;
Ammatti: Tonttu

Parhautta!:)

torstai, 9. joulukuuta 2010

Hälsningar från Stockholm

En oikein pääse nyt mukaan
tähän Joulukuuhun.
On niin kiire ja hoppu.

Ehdin kuitenkin onneksi Tukholman Jouluun
pariksi päiväksi.
Ei sen kummempaa suunniteltua ohjelmaa
kun jouluvalojen ihailua
ja Vanhan kaupungin tunnelman fiilistelyä.




Tuohon kaupunkiin
ja tuohon kaupunginosaan
haluaisin vielä joskus asumaan!

Enemmät kuvat eivät nyt jostain syystä
suostu latautumaan...